Miia Lähteenmäestä uusi Junioripäällikkö

Miia Lähteenmäki on aloittanut tammikuun alussa JunnuValepan uutena junioripäällikkönä. Sastamalalainen Lähteenmäki on kokenut liikunta-alan ammattilainen ja hänellä on pitkä kokemus liikunnan parissa sekä lentopallosta niin pelaajana, valmentajana kuin erilaisissa hallinnollisissa tehtävissä.

– Miian tehtävä junioripäällikkönä on etenkin valmentajien tukemista ja ohjaamista seuratyössä. Palkattu työntekijä tuo seuraan suunnitelmallisuutta ja pitkäjänteisyyttä sekä ammattitaitoa koko seuran kehittämiseen. Tavoitteena on tarjota yhä laadukkaampi ympäristö harrastaa ja kilpailla, JunnuValepan puheenjohtaja Kristiina Rainio suunnittelee.

Monipuolisen työuransa aikana Lähteenmäki on työskennellyt muun muassa Lentopalloliitossa valmennuskeskusassistenttina, jolloin hänen vastuulleen kuului Varalan valmennuskeskuksen hallinnollisia töitä, valmennusta, joukkueenjohtajan ja maajoukkueiden sihteerin töitä sekä huippu-urheilutapahtumien järjestelyä. Sastamalan kaupungilla hän on toiminut liikuntakoordinaattorina.

Koulutukseltaan Lähteenmäki on liikunnanohjaaja (amk), jossa hän on suuntautunut valmennukseen. Lentopallosta hänellä on 3-tason valmentajakoulutus sekä Beach Volleyn valmentajatutkinto. Itä-Suomen yliopistossa Lähteenmäki on opiskellut ravitsemustiedettä.

Ennen junioripäällikön tehtäviä Lähteenmäki työskenteli useamman vuoden wellness koordinaattorina Oriflamella, jossa hänen tehtäviinsä kuului myynnin johtamisen lisäksi koulutusta ja markkinointia.

– Minulla on hirveä into ja tahto viedä asioita eteenpäin. Odotan työtä nöyränä, mutta kunnianhimoisena. Tahto on päästä vaikuttamaan siihen, että nuoret ja lapset saataisiin mukaan harrastustoimintaan ja liikuntaan. On tärkeää luoda liikunnan iloa, joka kestää aikuisikään saakka, Lähteenmäki miettii.

Lähteenmäki kertoo oman ajatusmaailmansa kääntyneen kilpailutaustasta siihen, että yhä tärkeämpää on saada mahdollisimman moni lapsi ja nuori liikkumaan. Hänen mukaansa seuratoiminnassa on menty liikaa kilpa- ja huippu-urheilu edellä. Lopulta todella harvasta tulee ammattiurheilija. Niille muutamille saadaan varmasti vaativampia lisäharjoitteita, mutta pääasia pitää olla siinä, että liikutetaan mahdollisimman montaa lasta.

– Drop-outin tutkiminen ja sen pienentäminen kiinnostaa minua. Lapsilla ja nuorilla pitää olla mahdollisuus liikkua porukassa ja höntsätä. Tehdä sitä, mikä on kivaa ja mistä on myös hyötyä kansanterveydelle. On tärkeää, että jokaiselle on paikka pelata ja harrastaa oman kiinnostuksen ja taitotason mukaan. Se toki vaatii valmentajilta ja seuralta paljon, mutta antaa vielä enemmän, Lähteenmäki muistuttaa.

– Haluan, että jokainen junnuvalepalainen on ylpeä siitä, että paidassa on Valepan logo. Meidän pitää luoda yhteiset toimintatavat ja toimintakulttuuri, johon on helppo tulla mukaan.

Lähteenmäen työt alkavat kiertämällä joukkueita ja tutustumalla valmentajiin ja joukkueiden toimihenkilöihin. Tavoitteena on ensin tutustua ihmisiin ja selvittää, millaista apua kukin tarvitsee. 

Lähteenmäki mainitsee, että keskeinen tavoite on sitouttaa myös lasten vanhemmat mukaan seuraan. Kun tekijöitä on paljon, kaikkien kuorma pysyy kohtuullisena. Kevätkaudella luodaan pohja myös tulevaan syksyyn, jotta silloin ollaan hyvissä ajoin valmiina.

JunnuValepa ja Lähteenmäki allekirjoittivat työsopimuksen joulun alla. Junioripäällikön tehtävä on aluksi osa-aikainen, mutta seuran tavoitteena on kasvattaa työsuhde kokoaikaiseksi. JunnuValepa on hakenut Opetus- ja kulttuuriministeriön seuratukea kaksivuotiseen kehityshankkeeseen keväästä alkaen.

JunnuValepa on tullut Lähteenmäelle tutuksi jo entuudestaan, sillä syksystä alkaen hän on valmentanut D- ja E-ikäisten tyttöjen joukkuetta yhdessä Saara Eskon ja Juha Tapion kanssa. Aiemmin hän on toiminut myös VaLePan C- ja B-ikäisten valmentajana sekä ohjannut pienimpien junioreiden pallokoulua ja valmentanut G-ikäisiä tyttöjä.

Lisätiedot:

Miia Lähteenmäki p. 050 550 6681

Kristiina Rainio p. 050 338 8625