JunnuValepa vietti palkintojuhlaa

JunnuValepan puheenjohtaja Kristiina Rainio oli kiitollisin mielin päättyneen kauden palkintojuhlassa ja samalla ajatukset olivat jo vankasti kesän tekemisissä.

– Saa olla kiitollinen, kun olemme löytäneet omista nuorista toimijoita varsinkin nuorempien ryhmien valmennukseen ja olemme saaneet myös uusia vanhempia toimimaan aktiivisesti joukkueiden taustalla.

– Power Cupiin Loimaalle lähtee kaksi bussilastillista pelaajia ja seuratyöntekijäksi palkattu Jokke Koskinen järjestää myöhemmin kesällä runsaasti ohjelmaa lapsille sekä nuorille.

– Myös sponsoreillemme kuuluu iso kiitos, he mahdollistavat maltilliset kustannukset lasten harrastukseen, luettelee Kristiina Rainio koko toiminnan kannalta oleellisia asioita.

Liiga-VaLePan toiminnanjohtaja Hanna Arve-Talvitie muistutti, miten tärkeätä on tarjota suurelle joukolle mahdollisuus harrastaa osaavien valmentajien johdolla.

– Harjoituksissa ei opetella pelkästään lajitaitoja tai taktiikoita. Siellä opitaan tärkeitä taitoja elämää varten, toisten huomioimista, yhteistyön voimaa, aikataulujen noudattamista ja sosiaalisia taitoja.

Merkittävän työmäärän sastamalalaisten lasten liikuntaharrastuksen eteen tehneen Sauli ”Pappa” Vainiomäen poismenosta on jo kahdeksan vuotta. Hänen muistonsa elää hänen nimeään kantavan rahaston kautta. Rahaston edustajat Kari Kaaja ja Mauri Tuominen palkitsivat jälleen nimikkostipendin saajat Ea Ala-Erkkilän sekä Veikka Mäkisen ja osoittivat myös tuhannen euron luokkaa olevan tuen JunnuValepan Power Cup –matkaan.

Jutussa seuraavana kaikki kauden 2024-2025 nimikkopalkitut ja aivan kaikki pelaajat huomioitiin kauden päätösjuhlassa, vanhemmat juniorit saivat kesän treeniavuksi hyppynarun ja nuorimmat juniorit palkittiin mitalein.

E-tyttö työmyyrä Ella Vuorinen 

Ella on ahkera ja motivoitunut pelaaja, joka yrittää aina parhaansa niin peleissä kuin harjoituksissa. Tällä kaudella Ella pelasi oman ikäkausijoukkueensa lisäksi menestyksekkäästi myös D-tytöissä. 

E-poika työmyyrä Voitto Mäenpää 

Voitto tekee harjoituksissa suoritukset tarkasti ja treenaa ahkerasti. E-poikien peleissä Voitto on uurastanut joukkueen menestyksen hyväksi.  

D-tyttö työmyyrä Minttu Pääkkönen  
Minttu on käynyt ahkerasti treeneissä ja peleissä. Seuran talkoisiin ja tapahtumiin hän on ilmoittautunut ensimmäisten joukossa.  

D-poika työmyyrä Väinö Jokinen 
Väinö on treenannut erityisen ahkerasti ja kova harjoittelu on myös näkynyt nopeana kehityksenä. Väinö tekee harjoitteet tunnollisesti ja aina parasta tasoa yrittäen. Seuran tapahtumissa Väinö on ollut innokkaasti mukana aina maajoukkueen pallovuoroja myöten. 

Sauli Pappa Vainiomäen muistorahaston stipendien saajat:  

Ea Ala-Erkkilä Ea on kehittynyt kauden aikana huimasti etenkin hyökkäyspelissä. Ea on ottanut isoja askeleita eteenpäin niin torjunta- kuin hyökkäyspelissäkin. Tämän lisäksi Ea on toiminut kauden aikana joukkueen toisena passarina ja on hoitanut myös tämän roolin luotettavasti. Ea on kehittynyt kauden aikana paljon myös kuusikkopelaamisen taktisessa osaamisessa ja pystyy ohjailemaan peliä hienosti. 

Veikka Mäkinen. Veikka on ottanut kauden aikana isoja harppauksia pelaajana ja kauden lopussa hänet pyydettiin mukaan vanhempien C-poikien joukkueeseen välierä- ja finaaliturnaukseen. Oman pelipaikkansa Veikka on löytänyt keskeltä, mutta mutta monipuolisuutensa ansiosta hän sopisi moneen rooliin. Veikka on tunnollinen ja tarkka hajoittelija, jonka työmoraalia kelpaa kehua. Veikka on aina valmiina ja kantaa vastuuta koko joukkueesta: treeneissä hän on ensimmäisenä laittamassa verkkoja. 
 

Toivo Satosen muisto-stipendit ja kiertopalkinnot:

LUPAAVIN TYTTÖJUNIORI NUOREMMAT  

Aino Esko. Aino on taitava ja pallovarma pelaaja, joka on tällä kaudella ottanut isoja askeleita eteenpäin etenkin passarin paikalla. Hyökkäyspeli on ollut Ainon vahvuus jo pitkään ja tällä kaudella passipelikin on vahvistunut selvästi. Aino omaa erittäin hyvän pelikäsityksen ja pystyy passarin paikalta johtamaan peliä varmoilla otteilla. Aino ohjaa muita pelaajia aktiivisesti ja osaa neuvoa jokaisen pelipaikan pelaajia. Kuusikkopelaamisen ymmärtäminen on kehittynyt Ainolla selvästi kauden aikana ja passipelaamisen taktinen osaaminen on ottanut ison harppauksen eteenpäin.   

LUPAAVIN POIKAJUNIORI NUOREMMAT 

Niklas Rapeli. Hänellä on ollut kokonaisuudessaan hyvä kausi. Alkukaudesta hän toimi sekä passarina että hakkurina. Loppukaudesta hän vastasi yksin passarinroolista. Hän rakensi hyökkäyksiä rohkeasti ja osoitti potentiaalia kehittyä passarinroolissa.  

LUPAAVIN TYTTÖJUNIORI VANHEMMAT 

Iida Lähde. Hän on ottanut kauden aikana haltuun liberon paikan lisäksi myös yleispelaajan ja keskitorjujan paikat. Hän liikkuu ketterästi ja puolustaa hyvin palloja kentän pinnasta. Hyökkäyspelaaminen ja syötöt ovat kehittyneet kauden aikana huimasti. Hänestä on siis kauden aikana kehittynyt todella monipuolinen ja taitava pelaaja. 

LUPAAVIN POIKAJUNIORI VANHEMMAT 

Ville Vihakas. Tämä pelaaja on nöyrä työnteolle ja ahkera treenaaja. Hänellä on hyvät tekniset ja fyysiset ominaisuudet. Hän omaa hyvän peliälyn ja joukkuepelaaja. Hän on kuulunut Suomen poikien U16 maajoukkueeseen. 

Vuoden 2024 Biitsi tyttöjuniori 
Aino Esko. Aino voitti parinsa Henni Sieväsen kanssa U14 SM-pronssia. Hän on parhaiten junioreiden SM-kiertueella sijoittunut Junnuvalepalainen. Aino on jo kiertänyt useamman vuoden SM-kiertueella sekä kokeillut jo muitakin vanhempien sarjoja. 
 
Vuoden 2024 Biitsi poikajuniori 
Anselmi Ryyppä. Parhaiten junioreiden SM-kiertueella sijoittunut Junnuvalepalainen. Hän on jo useamman vuoden kiertänyt eri parien kanssa ympäri Suomea.  

VUODEN TOIMIJA 

Leena Iso-Ketola-Ryyppä. Hän on ollut aktiivinen toimija jo useiden vuosien ajan. Hän aloitti tyttöjen kanssa ja siirtyi sitten poikien puolelle, jossa on uurastanut useammankin joukkueen kanssa kauden aikana käytännön asioiden hoitajana. Hänen on omistautunut sekä järjestelmällinen. Hänen rauhallinen otteensa on joukkueen selkäranka. Hän on tekijä, jonka avulla moni homma on pysynyt kasassa ja tullut ajallaan hoidetuksi. 

VUODEN JUNNUVALEPALAINEN:  

Päivi Jokinen.  Vastuunkantaja. Sellainen Päivi on. Hän on kantanut usein pyytämättäkin isoa vastuuta niin C-pojista kuin kauden alussa harjoitusryhmään liittyneistä D- ja E-pojistakin. C-pojille Päivi on paitsi joukkueenjohtaja, myös arvostettu ja rakastettu huoltaja, jolla on aina pyyhkeet ja juomapullot valmiina pelaajille. Päivi on ansiokkaasti rakentanut ison joukkueen ryhmähenkeä, mikä näkyy sekä pelaajissa että vanhemmissa. Seuran tapahtumissa Päivi on ollut uutterasti mukana useamman vuoden.

Seuraavassa kuvasatoa pienimmistä alkaen!